tiistai 17. tammikuuta 2017

Talvella toistaiseksi touhuttua

Kisakausi päättyi tosiaan lokakuussa Team Raceen ja sen jälkeen onkin otettu melko rennosti vuodenvaihteeseen saakka. Liikkumisen suunnitelmallisuus on ollut tauolla ja jos on ollut pimeää ja märkää (ja jäistä) ollaan ihan hyvällä omatunnolla löhöilty sohvalla koko kööri. Erittäin tarpeellista sellainenkin toisinaan!

Olemme ulkoilleet yksin ja yhdessä kavereiden kanssa metsässä, suolla, hiekkakuopilla.. Marras-joulukuussa aloitimme myös uintikauden, tosin tänä vuonna käymme vain joka toinen viikko.
Whippetit ovat kuitenkin aivan hulluna siihen puuhaan, etenkin Potti.

Talvi tuntuu olevan myös ns. vuosihuoltojen aikaa, joten hammashuoltoa tarvitsevat pääsivät hammaslääkärille. Voiton sydämestä lääkäri kuuli hiukan suhinaa ja siksipä aivan varmuuden vuoksi päätettiin vielä ultrata Voiton sydän ennen hammasoperaatiota. Halusin myös tulevan harrastuskauden kannalta varmistua pumpun kunnosta, vaikken varsinaisesti sivuäänestä vielä pelästynytkään. Sivuääni oli kuin olikin harmiton fysiologinen sellainen ja muuten Voiton sydän on ihan priimaa. Kiva kuitenkin, että tuli tuokin nyt sitten varmistettua. Ultran suoritti Taru Kangasniemi.

Voiton sydäntutkimuslausunto (klikkaamalla suuremmaksi)

Suolla Suvin tyttöjen kanssa :)

Aapo päästelemässä höyryjä omassa aitauksessa

Koko jengi ulkoilemassa :)

Meillä kisakauden päättymiseen kuuluu herkuttelutraditio - kilpurit saivat nugetteja Mäkkäristä!
(Muutkin saivat mielipahan välttämiseksi)

Toisinaan on pojilla yltynyt touhu sisätiloissakin aika päättömäksi.. Yosal innostuu välillä telmimään Potin kanssa ihan kunnolla, hauska vanhus!

Erään kerran sain kaikki poseeraamaan näin nätisti :)

Pojat ovat saaneet nauttia Emmin whippettyttöjen (Nannan ja Moan) viehkeästä seurasta nyt useampaan otteeseen, kun tytöt ovat olleet meillä hoidossa muutamia pätkiä. Tytöt ovat kyllä niin kilttejä ja huomaamattomia, ettei niistä ole mitään lisävaivaa. Siinä ne menevät kuin nuo kuusi omaakin.

Aina välillä on lunta, välillä ei! Jengi lähimetsässä ulkoilulla tuoreessa lumessa :)

Facebook muistutti vuoden takaisesta muistosta, olin ottanut Potista 8 kk ikäisenä seisotuskuvan. Nyt innostuimme kuvailemaan uudelleen ja tässä tyyppi 1 v 8 kk iässä, seisotettu ns. näyttelytyyliin. (Disclaimer: en osaa seisottaa whippetiä täydellisesti eikä Potin kanssa varsinaisesti olla näitä juttuja harjoiteltu.) Moni tästä kuvasta FB:n puolella tykkäili, mutta kyllä oma silmä on enemmän mieltynyt tähän allaolevaan...

Jos Potti saisi itse valita miten poseerata. Tässä hän rentona omana itsenään (ilmeisesti Heron suorittaman jalkahoidon ansiosta). Tykkään!


Merkkipäiviäkin on syksyn ja talven tullen juhlistettu. Iivari täytti 16.10. 7 vuotta, Aapo 9.11. 5 vuotta, Yosal 27.11. 8 vuotta,  ja Hero 22.12. 9 vuotta. Hurraa! Voitto täyttää 4 vuotta 22.3. ja Potti 2 vuotta 5.5. Aika se rientää hullua vauhtia!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti