maanantai 16. tammikuuta 2017

Kisakausi 2016

Kisakausi 2016 sujui taas hujauksessa ja tällä kertaa raportoitavana onkin sekä Voiton että Potin tuloksia.

Voitto starttasi kaudella 2016 yhteensä 18 kertaa, joista 16 kertaa SVKL:n puolella.
Huonoin sijoitus tällä kaudella oli 4/6 ja lähtövoittoja tälle kaudelle kertyi 8 kpl (SVKL:n puolelta 6 kpl). Muuten Voitto oli melko tasaisesti aina kakkosena maalissa, yksi kolmossijakin saatiin. :)

280 metrin matkalla Voiton paras aika vuonna 2016 oli 17,93 sek (Tuomarinkartano, nurmi) , 350 metrillä 22,29 sek(!!) (Virpiniemi, hiekka) ja 480 metrin matkaa Voitto ei tällä kaudella juossut kertaakaan. Kauden hienoin henkilökohtainen suoritus Voitolta nähtiin Virpiniemessä 16.7. Derbyissä, joissa Voitto juoksi upean oman ennätyksensä 350 metrin matkalla. Derbyyn oli voiton lisäksi ilmoittautunut vain yksi toinen koira (näyttelylinjainen), joten tilaa oli pinkoa vaikka kuinka. Hurjan suuret kiitokset vielä tämän toisen koiran omistajalle, että koiransa kisaan laittoi vaikka jo etukäteen oli tiedossa, ettei kisasta tulisi kovin tasaväkinen. Mielettömän hienosti toinenkin koira juoksi oman juoksunsa ja viettiä täynnä maaliin saakka! Derbyvideoon tästä.

Ihana Voitto Derbymanttelinsa kanssa ja onnellinen handleri :) <3 p="">

Myös arvokisoissa nähtiin upeita suorituksia Voitolta! Tähtisprintteri-kisassa Voitolla ei ollut vielä kunnon puolesta ihan terävin kärki, mutta hienosti poika juoksi silti itsensä hopealle. Myös SVKLRM-kisoissa Voitto nappasi hienon hopeamitalin. Kuninkuusjuoksuihin Voitto ei päässyt tänä vuonna osallistumaan pari viikkoa ennen kisaa sattuneen anturavamman takia. Onneksi antura parani suhteellisen nopeasti ja tuon takia jäikin oikeastaan vain pari starttia välistä. MaXwinilta ei tullut myöskään tänä vuonna joukkuetta W-H:n kasvattajakisaan, mutta sen sijaan Voitto juoksi sijoituslähdöissä. Kauttaaltaan Voiton starttimäärään olemme kuitenkin tyytyväisiä.
W-H:n ratamestaruus videolla
SVKLRM-16 videolla
Team Race -16 videolla

Voitto vetää letkaa kauden 2016 ensimmäisissä kisoissaan Tuomarinkartanolla 
© Antti Ruotsalo


GRL:n puolella Voitto starttasi kahdesti. Molemmat kerrat Tampereen radalla, ensin Juhannuskisassa 350 metrin matkalla voittaen ajassa 22,62 ja sitten elokuun lopulla 280 metrin sijoituslähdössä voittaen ajalla 18,13. Tampereen rata oli tällä kaudella nopeimmillaan (paikoitellen hyvinkin kova pohjaltaan) ja tulee taatusti hidastumaan kaudelle 2017 mikäli puheet uuden hiekan levittämisestä pitävät kutinsa. Näihin aikoihin Voitto tuskin siis enää jatkossa Tampereella yltää.

Voiton saavutukset kaudella 2016,
DVR-16 1. sija
TS-16 2. sija
SVKLRM-16 2. sija
Team Race -joukkuekisassa 2. sija
W-H:n ratamestaruus 3. sija

Sitten vuorossa kilpauransa aloittanut pikku-Potti! Pottihan on todellinen pikkumies eikä 13 kilon ruhollaan ole ehkä ennakkosuosikkina jos radalla tulee tiukempaa kylkimyyryä.

Potti saavutti virallisen kilpailuiän 5.8.2016 ja ensimmäinen startti sille otettiin Hyvinkäällä 20.8.
Potti juoksi kaudella 2016 yhteensä 5 starttia, joista se voitti upeasti kolme, yhdessä oli toinen ja yhdessä neljäs! Aika hurjan hienot saavutukset aloittelijalta :)
Potin parhaat ajat olivat 280 metrin matkalla 18,59 sek. (Tuomarinkartano, nurmi) ja 350 metrillä 23,19  sek. (Tuomarinkartano, nurmi).

Potti Tuomarinkartanolla 17.9.2016
© Antti Ruotsalo


Potin vahvuuksia vaikuttavat toistaiseksi olevan melko hyvä startti ja tehokas loppukiri! Se on myös osoittanut mainiota juoksupäätä ja vieheellä keskittyy hienosti vain vieheen retuuttamiseen. Nämä muutamat startit toimivat Potille hyvänä harjoituksena ensi kesää varten, jolloin toivon mukaan pikkupoika pääsee starttaamaan arvokisoissakin.

Kaiken kaikkiaan kilpailukausi 2016 jäi mieleemme oikein mukavana ja johan sitä tulevaa kautta täälläkin odotellaan malttamattomina! Onnistuin videoimaan kaudella 2016 melkein kaikki kisat (tai ainakin kaikki, joissa itse olimme paikalla). Ne löytyvät totuttuun tapaan YouTubesta Whippet Racing -soittolistaltani.

Vuosi 2017 tulee olemaan meille vallan tapahtumarikas ja jännittävä, toivon mukaan yksi elämämme parhaista vuosista :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti