torstai 27. helmikuuta 2014

We're back!

Jaaa, melkein neljän kuukauden blogitauko?
Hetken aikaa mietin jo koko blogin poistamista, kuka näitä muka lukee. Sitten laitoin sen vaan yksityiseksi, että voisin itse tsekkailla vanhoja merkintöjä ja vaikka tarkistaa, että "koskas meillä niitä nenäpunkkeja olikaan".
Sitten mietin, että entäs jos muuttaisinkin blogin jatkossa lähinnä kisatulostenpäivitysblogiksi, mutta nääh, ketä semmoisetkaan sitten kiinnostaa?
Lopulta päädyin siihen, että julkisena saa olla ja kirjoittelen tänne aina silloin tällöin kun inspistä ja aikaa tuntuisi siihen riittävän. :) Plus, että onhan tänne vähän kivempi postata kuvia kuin vaikka facebookkiin, jossa kaikki kuvat puuroutuvat ja 50% kavereista päivittelee ruudun takana "no nyt se crazy dog lady laittoi taas 300 uutta kuvaa koirista, huoh". Nojoo, hälläväliä mitä muut aattelee ja silleen. Tai ainakin yritetään olla välittämättä! ;)

Vuosihan tässä vaihtui, Yosal täytti marraskuun lopulla viisi ja Hero joulukuun lopulla kuusi vuotta!

(kuvituskuvina kaikkea mahdollista ajalta joulukuu 2013 - helmikuu 2014)

Joululoman vietimme tietysti taas Porissa, ja aika harmaissa tunnelmissa oltiin sään puolesta.

Koirarannalla oli tietysti käytävä kun Porii asti oltiin menty.

Hiekalla oli hyvä spurttailla

Voitto, joka rakastaa vaanimista!

Jouluaaton aattona oli aivan vehreää, ei olisi uskonut joulukuuksi! Yosal vauhdissa vanhempieni pihalla :)

23.12.2013

23.12.2013

23.12.2013

Heron virnistys :D 23.12.2013

23.12.2013

23.12.2013


23.12.2013

Joulunvietosta palasimme tämän vuoden puolella ja arkeen paluu oli taas edessä. Joku pienimuotoinen talvikin tuossa kai oli, mutta se meni ohi aika nopeasti! (Ja mitään takatalveahan ei enää tule, eihän?)

Kivempi koirien kuntoon saamisen kannalta näin, nyt jo löytyi aivan hyväksi sulanut pelto, jossa koirat saivat päästellä ja jalatkin pysyivät ehjinä!

Voitto 11 kk vauhdissa

Näyttää jo aika aikuiselta :)

Ihan on tosi kyseessä! Voiton etujalat teipataan aika usein jos tiedossa on rankempaa rälläystä, sillä sen jalat aukeavat aika helposti kannuskynnen vierestä. Itse kannuskynteen ei tule mitään damagea, mutta noin sentti siitä "sisäänpäin" tulee helposti nirhaumia äkkijarrutuksissa ja suunnanvaihdoksissa. Eikä tuota tosiaankaan aina tapahdu, mutta mieluummin kuitenkin teippaillaan ennaltaehkäisevästi kuin sitten parentelee ikäviä ruhjeita monta päivää. Näissä kuvissa teipit ylettyvät jarrunappuloille asti kun nekin olivat ottaneet osumaa aikaisemmissa ralleissa.

Iivarin tyylinäyte, hauska patukka töpöhännällä :D

Täysiiiii!

Iivari

Ollaan saatu nauttia nyt paljon myös Emmin ja Nannan & Moan seurasta :)
Yhtenä päivänä tytöt olivat taas meillä kyläilemässä, ja Voitolla oli siskopuolensa kanssa väääääähän kivaa:

Kaksi vajaaälyistä..

Tää on kivointa!

Urpot.

Lähdemme "hiihtolomalla" eli parin viikon päästä Ylläkselle, jonka ajaksi Emmi saa Voiton ja Iivarin hoteisiinsa. Toivotan onnea jo etukäteen, varsinkin Moalla ja Voitolla voi olla aika kova meno reilun viikon ajan! :'D 

No mitäs muuta. Muuten ollaan nyt vain nautiskeltu lähenevästä keväästä ja emäntä on yrittänyt parhaansa mukaan hoitaa kouluhommat kuntoon ennen huhtikuun alussa alkavaa apteekkiharjoittelua (hui)!

Yosal eli toisin sanoen Wanha-Waka :D

Kaks hullua. Aapo ja Voitto pitävät toisilleen seuraa joka päivä monta kertaa, paljon, äänekkäästi. Ihan sekopäitä!

Aapo osaa käyttäytyä onneksi tarpeen tullen myös hyvin sivistyneesti <3 p="">
Voitto vielä opettelee sitä sivistyneisyyttä..

Ainiin, uusia tarvikehankintoja on tehty tietysti jonkin verran! Kylmille talvipakkasille (joita oli ainakin kaksi päivää) tilasin Tmi. Taulukkaalta aivan superhyvät tuplafleeceumpihaalarit, joissa poikakoirien pallitkin ovat suojassa pakkaselta! Siis niin hyvä keksintö ja istuvat aivan täydellisesti meidän whipuille. Harmi kun niitä ei tänä talvena juuri ehtinyt käyttää. Ehkä ensi talvena sitten. :)

Whippetit saivat uudet pannatkin, nämä Lotta Seppäsen käsialaa. Kun nämä saapuivat päätin, että myös muu lauma tarvitsee vastaavanlaiset jossain vaiheessa. Ihan huiput, niin siistit ja kevyet ja pehmeät! Ihanat!

Iivarille tietysti sienikuosia koska Iivarihan rrrrakastaa sieniä :P 

Ja voitto nyt vaan on sellainen pöllö-pölvästi, että babyvaaleansininen pöllökuosi sopi sille kuin nakutettu. Kivan pitkä toi nenä muuten. :D

Siinä nyt ensimmäisenä mieleen tulleita asioita. Tosi johdonmukainen ja selkeä postaus! :D

Voitto täyttää kuukauden päästä vuoden ja sitten voidaankin alkaa miettiä mittausjuttuja ja kauden alettua alkaa kilpakirjojen metsästys. Vähänkö odotamme ehkä innolla?
Kilpailuluokan suhteen ei ole epäselvyyttä, yli mennään, mutta katsotaan paljollako. :) Painoa pikkumörssärillä on nyt 17 kg. Jep. :D

5 kommenttia:

  1. Kyllä minä ainakin lueskelen sinun juttujasi! Ja kuvia teidän punamustalaumasta on myös kiva katsella. Varsinkin Voitosta, on se vaan söpö :) . Ihania pantoja! Olen itse miettinyt myös tilaavani Tmi Taulukkaalta haalarit tuolle meidän whipuneidolle, mutta tämä talvi taisi nyt olla tässä joten varmaan siirtyy ensi syksylle ne tilaukset. Ja tuohan on myös juuri vuoden täyttänyt, joten mittoja tulee varmasti vielä lisää kun rakenne kehittyy. Korkeudessa jäätiin kyllä sintiksi, virallinen mitta on 43,1...

    Sisaruksilla on kyllä ihan omat leikkinsä, meidän Ronja leikkii myös paljon veljensä kanssa. Ja ilmeet on ihan samalaiset kuin teilläkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla!
      No joo, voipi olla, että oli vähän hölmöä tilata Voitolle nyt "yksivuotistalvelle" haalari, kun se varmaankin on ensi talvena liian pieni. Mutta sitten tilataan uusi laitan vanhan myyntiin, ehkäpä sen joku ostaa. :D
      Voi pikkusintti-Ronjaa! Toivottavasti eivät päädy Voiton kanssa samaan starttiin (jos radalle meinaatte), kokoeroa alkaa olla jo niin paljon, että täytyy laittaa silmät kiinni ja toivoa parasta!

      Poista
    2. Harkoissa käydään säännöllisesti, mutta muuten radalle mennään varmaan vain silloin tällöin. Enemmän painotetaan maastojuoksuja. Tytteli on nääs sekalinjainen, joten ei sillä luultavasti riitä vauhti radalla niihin isojen poikien leikkeihin asti, vaikka kv-aika voikin kyllä siltä alittua. Ja ego korvaa aika paljon tuota pienuutta, leikkikaveritkin on melkein kaikki Ronjaa isompia ja raskaampia :)

      Poista
  2. Joo, kyllä mäkin näitä oottelen innolla, vaikken koiranomistaja olekaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun mukava kuulla!
      Yritetään siis pitää säännöllisen epäsäännöllistä päivittelytahtia yllä :D

      Poista