maanantai 29. heinäkuuta 2013

Kisaraporttia ynnämuuta

Iivari starttasi Tuomarinkartanon nurmella sekä 7.7. että 17.7., molempina kertoina 280m sijoituksessa.
Ja molemmille kerroille sattui Iivarille tosi kova lähtö, aika paljon epäonnea ja jumbosija.

7.7. eli derbypäivänä Iivari taisi juosta ihan täydessä kuuden koiran lähdössä, jossa juoksi myös mm. Teppo, JZ-Toini ynnämuita aika vikkeläkinttuisia koiria. Iivari joutui flipperpalloksi heti lähtökiihdytyksessä ja jäikin hännille hyvin pian. Lähtökään ei sattunut osumaan kohdilleen, joten siinä sai mustiainen tyytyä katselemaan edessä menevien peräkarvoja melkein koko matkan. Aika oli Iivarin omaan tasoon nähden aika huono, vähän yli 19 sek (en muista enää tarkalleen).

Noh, seuraavaksi sitten 17.7. iltakisoissa samaan starttiin Iivarin kanssa osui Jewgenistajan Huru-Ukko, Lekurin Kundi ja MaXwin Hulabaloo. Taas Iivari myöhästyi lähdössä, törmäil vähäsen ja yritti lopulta kaarteessa ulkokautta ohi = recipe for disaster. Lopputulemana sija 4/4 ja aika 18,95. Aika sentään parani pikkuisen viime kertaan nähden, mutta vieläkään ei ihan Iivarin omaa tasoa.
Nyt meille tulee n. kuukauden mittainen kisatauko, jonka aikana vietämme mm. kaksi viikkoa täällä Porissa lomailemassa.
Kokeillaan sitten taas 21.8. HVK:n kisoissa miten 280m taittuu pikkutauon jälkeen.

Voitto on päässyt eroon tassusiteestään ja varvas käytiin röntgaamassa ja murtuman todettiin luutuneen hyvin. Nyt ulkoillaan vielä jonkin aikaa hallitusti remmissä ja kuntoutellaan jalkaa. Jonkin verran Voitto oli jo ehtinyt muuttamaan kävelytyyliään kipeän jalan vuoksi, joten käväisimme myös fyssarilla ja saimme hyviä jumppa- ja kuntoutusohjeita normaalin liikkeen takaisin saamiseksi. Eiköhän siitä ihan hyvä vielä tule, paremmalta näyttää joka päivä! :)
Täytyykin kirjoitella vaikka tuosta koko varvasjutusta pidempi sairaskertomus vähän myöhemmin ihan rtg-kuvien ja kunnon selostusten kera.

Loppuun vielä pari kuvaa neljän kuukauden ikäisestä puikulapääkatkaravusta. :)




4 kommenttia:

  1. Ihana, tää sun Voitto on ihan whippetversio mun Hippu-italiaanosta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hitsi, piti ihan käydä selailemassa kuvia Hipusta ja onhan niillä ihan samanlainen olemus Voiton kanssa! :D
      Ja ihana blogi muuten sinulla, täytyypä alkaa seurata. :)

      Poista
  2. Ihana Voitto! Täältä löytyy myös reippaat 6kk vanha wipukanalku. Onneksi Voiton varvas on jo parantumaan päin, meillä oli myös varvasvamma noin kuukausi sitten. Ei onneksi murtumaa, mutta viikonkin lepo sai aikaan sen että remmissä kyllä lenkkeiltiin, "hallitusti" oli se hankalampi osio :) . Voin siis kuvitella millaista meno on teillä useamman viikon levon jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto kiittää!
      Nämä varvasvammat ovat kyllä viheliäisiä, onneksi teidän juniorille ei käynyt pahemmin!
      Odotan jo innolla (kauhulla) sitä hetkeä kun tuon saa laskea irti ensimmäisen kerran tämän lepojakson jälkeen.. :D

      Poista