maanantai 27. toukokuuta 2013

Voitto

Saanen esitellä, uusi perheenjäsenemme Voitto!


Voitto on iältään vähän päälle 9-viikkoinen ratalinjainen whippetpoika. Virallisesti hänestä käytetään nimitystä MaXwin Invictus, mutta me kutsumme pikkutyyppiä Voitoksi. Voiton sukutauluun voi käydä tutustumassa esimerkiksi TWA:ssa. Käy kurkkaamassa myös MaXwin -kennelin sivuilla juttua Voiton pentueesta. :)


Voitto muutti meille lauantaina 18.5. ja on tässä reilussa viikossa sulattanut jo kaikkien sydämet.
Voitto otti uuden kodin haltuunsa vain muutamassa minuutissa, ja tutustuminen uusiin kavereihin sujui hyvin vaivattomasti. Olin jo etukäteen maalaillut mielessäni skenaarioita siitä, miten pojat ottaisivat uuden tulokkaan vastaan ja osuinkin aika hyvin oikeaan!

Hero oli aivan kamalan kiinnostunut pennusta ja tahtoi haistella sen hyvin tarkkaan. Hero halusi melkein heti myös leikkiä pennun kanssa, joskin Heron rajuhko läpsimismurinaleikki ei ihan aluksi ollut Voiton mieleen.. :D
Iivari suhtautui hyvin välinpitämättömästi ja vähän vältellen pentuun - kun pentu lähestyi, lähti Iivari oitis pois paikalta. Pian kuitenkin löysimme Iivarin ja pennun nukkumasta aivan kylki kyljessä. Kai se on jotain whippetvetovoimaa. :)
Aapokin käyttäytyi hyvin odotetusti - häntä heiluen moikkaamaan ja hurjaa leikkiä vaan heti! Aapon menoa täytyi kuitenkin varsinkin ensimmäisinä päivinä vahtia tosi tarkasti, sillä kokoeroa pennun 3,5 kg vs Aapon 21 kg välillä oli kuitenkin niin paljon. Aika hyvin Aapo on onneksi osannut varoa pentua ja säännöstellä voimaansa esimerkiksi hammasteluleikeissä. :)

Aapo on ihan paras "isoveli" pennulle. :)

No sitten Yosal, todellinen yllättäjä! Yosal ei yleisesti ottaen suhtaudu uusiin tuttavuuksiin kovin hyvin ja olimmekin varautuneet siihen, että Yosalia täytyisi pitää eristettynä pennusta jopa parin päivän ajan. Ei se nyt suoranaisesti ole yhtäkään tulokasta yrittänyt syödä, mutta se on kuitenkin liian arvaamaton välillä ja on vaatinut aikaa tutustumiseen.
Mutta mitä vielä, Yosalhan suhtautui aivan käsittämättömän hienosti pieneen! Se haisteli aluksi tulokasta todella kiivaasti, mutta yhtäkään murahdusta tai selkäkarvojen nostoa ei tuolta epäluuloisten koirien kuninkaalta tullut. Aivan huippua! Yosal oli itseasiassa ensimmäinen, joka leikki pennun kanssa "pennulle sopivaa leikkiä" eli niin, että Yosal asettui maahan kyljelleen ja pentu sai hääriä sen ympärillä ja hyppiä päällä, roikkua poskessa ynnämuuta mielensä mukaan, ja jopa heti kotiutumista seuraavana päivänä!! Täytyy sanoa, että olen hurjan ylpeä ja yllättynyt Yosalin käytöksestä. :')

Kaiken kaikkiaan kotiutuminen on siis sujunut paremmin kuin olisimme ikinä osanneet kuvitella!

Pentu on ihan kamalan rohkea, reipas ja villi, siis ei meillä ole ollut vielä yhtäkään tuollaista tapausta. :D 
Uudet asiat eivät paljoa hetkauta ja vähän jännempiäkin juttuja mennään haistelemaan häntä pystyssä.

Ekana päivänä tutustuttiin myös omaan pihaan, ja hitsit miten hyvin pieni pentu mahtuu siellä hepuloimaan! Etenkin iltavillien aikaan on naurussa pidättelemistä kun pieni paholainen viilettää peppuhepulien hurmiossa pihaa edestakaisin. :D

Voitto osaa hyvin myös "olen syytön" -katseen. Siis kamoon, tämmöinen söpöliinikö muka voisi tehdä jotain pahuuksia?

"Anna se nami jo, räyh!" -komentaa Voitto. :D

Voiton mielestä Iivari-isoveli on ihan huipputyyppi, vaikkei mustuainen pientä lajitoveriaan vielä kovasti noteeraakaan.

Mutta ai että, onhan se vaan ihastuttava pentu!

Tuhannet kiitokset Antille ja myös Minnalle tästä pikkuisesta sydäntenmurskaajasta! Tuskin maltamme odottaa mitä tulevaisuus tämän pikkuriiviön kanssa tuo tullessaan! :)

6 kommenttia:

  1. Ihana Voitto! :) Onnea pennusta!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Niin on, mutta söpö ulkokuori voi pettää.. :D

      Poista
  3. Voi että mikä suloinen whippet lapsi! Ja kauniita kuvia :) Saako udella millä kuvakalustolla kuvailet?

    Mikä koppa muuten Iivarilla on päässä? Onko Lurcher muovikoppa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :)
      Kuvaan Canonin 7D:llä ja putkina 70-200mm f/2.8L IS II USM ja 50mm f/1.8 :)
      Ja juu, Iivarilla on tuossa kuvassa juurikin lurcherkoppa koska meillä oli tilapäisesti kaikki whipukopat hajalla (meillä nuo on ihan kulutuskamaa). :D
      Onneksi tuo lurcherkoppa käy ihan ok myös isopäiselle whippetille, normaalisti meillä noita käyttää azawakhit. :)

      Poista