sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Metsässä

Tänään nukuttiin (sunnuntain kunniaksi) piiiiitkään. No, päivä olikin aurinkoinen ja lämmin, joten päätimme lähteä metsälenkille koko lauman kera.
Ajoimme vakiopaikkaamme Sipoonkorpeen, jossa oli tietysti kauniin sunnuntaipäivän ansiosta paljon muitakin autoja.
Käveltiin "se tavallinen lenkki", johon meiltä menee noin tunti.
Iivarikin pääsi mukaan, vaikka sillä oli eilen kisat. Iivari kun ei juuri koskaan revittele omaehtoisesti vapaana ollessaan, joten metsäköpöttely toimisi vain mukavana palauttelulenkkinä eiliselle. Ja eihän se eilen pyrähtänyt radalla kuin sen 280m. Selityksiä. Mutta Iivari oli tänään kuten aina ennenkin ja ravaili vain edellämme, haisteli mättäitä ja kerran-kaksi juoksi parinkymmenen metrin spurtin muiden perässä. Eli sille ihan sopivan kevyt ja leppoisa sunnuntailenkki :)
Muu lauma sitten ottikin metsälenkistä kaiken irti, varsinkin Hero ja Yosal jotka kiersivät omia reittejään. Kaikki olivat onneksi tänäänkin oikein kuuliaisia ja lihapullan voimalla luoksetulot onnistuivat hienosti. Olipa ihana lenkki!

DG DogGearin alusasuhuomiomanttelit, jotka tilasin Kepeä Taival -verkkokaupasta (suosittelen!!) toimivat metsäympäristössä oikein mahtavasti. Koirat näkyivät hyvin oksien lomissa viilettäessään.

Iivaria kiinnosti lähinnä metsän ihmeet :)

Mutta ihan vähän hän innostui juoksemaankin :)

Herolla oli meno päällä!







Yosal - korkeiden paikkojen kingi.

Yosal etenee loikkien!

Aapolle tämä oli ihan outo paikka, vaikka onhan se tuollakin ennen käynyt. Nyt vaan Aapo ei irronnut meistä kauheasti, mutta tokkopa tuo haittaa kun tyyppi sai eilen juoksennella Oscarin kanssa ihan yllin kyllin :)

Lopuksi vielä halusin ottaa koko jengistä yhteiskuvan. Miten se voikin olla niin hankalaa? Ideaalitilanteessahan koirat seisoisivat nätissä rivissä, kokojärjestyksessä, korvat höröllään ja katse kameraan. Helpommin sanottu kuin tehty :D
Ja alkaa siinä jo remminpitelijän hermokin mennä kun kuvaaja ei meinaa mitenkäänpäin olla tyytyväinen koirien asentoon ja latelee ohjeita ohjeiden perään tyyliin "Voitko laittaa Yosalin siihen, laitatko Aapon korvat hyvin, otatko ton remmin pois tosta, nyt Hero on ihan poikittain, tee jotain!" 
Mutta pari ihan kivaa kuvaa sieltä kuitenkin tuli, ja ehkä nämä tämmöiset "vapaamuotoisemmat" ovatkin itse asiassa kivempia kuin rivissäpönötyskuvat! :)

Rapajengi rapaisen metsälenkin jälkeen. Miten nuo jalat näyttävätkin noin puhtailta tuossa.. Pyykkiin pääsi kuitenkin jokaikinen tassu ja aika monta litraa ruskeaa vettä niitä pestessä irtosikin!

Voi noita tyyppejä! On ne kyllä niin rakkaita jokaikinen ❤

3 kommenttia:

  1. Mistä noi paidat on hankittu? Mekin halutaan!

    VastaaPoista
  2. Se lukeekin tuolla postauksen alkuosassa, mutta nuo paidat on siis tilattu Kepeä Taival -nettikaupasta. :)
    Tässä suora osoite tuotteeseen: http://www.kepeataival.fi/kauppa/safety-heijastinmantteli.html

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos sulle! Pitänee likalle tilata :)

    VastaaPoista