maanantai 29. lokakuuta 2012

DIY : Yksi tapa tehdä koiralle takki

Minulta kysytään usein, että miten oikein teen koirilleni takkeja ja saisiko niihin kaavoja. Olin tosi reipas ja kuvailin alusta loppuun yhden takin tekovaiheet. Var så goda!

En siis käytä ollenkaan kaavoja takkien tekemiseen vaan mallailen aina jokaisen takin erikseen koiran päälle sopivaksi tai käytän vanhaa takkia mallina. Tosin sitten kun onnistun kehittämään omaan makuuni täydellisen takkimallin, niin siitä voisi ehkä tehdä jopa kaavan! Mutta sitä päivää tuskin nähdään.. :D Eli käytännössä siis kaikki tekemäni takit ovat keskenään hitusen erilaisia.

Minulla ei ole saumuria, vaan käytössäni on ihan tavallinen ompelukone. Saumurilla varmasti tämäkin takki valmistuisi nopeammin ja kenties siistimmin.

Ensiksi leikkaan kaksinkerroin olevasta collegekankaasta takin vuoren. Tykkään käyttää puuvillacollegea vuorimateriaalina, sillä se ei sähköisty ja on näin koiralle mukavampi kuin fleece.

Tässä kuvassa olen siis leikannut takin vuoren ja ommellut kappaleet kiinni toisiinsa selkäsaumasta ja etusaumasta.
HUOM! Ennen ylläolevaa vaihetta se "ammattimaisempi toimenpide" olisi ommella leikatut reunat siksakilla ympäri kankaan purkautumisen estämiseksi, mutta itse olen moiseen liian kärsimätön. Ilman reunojen siksakkaustakin takit ovat (ainakin meillä) kestäneet hyvin käyttöä jo useita vuosia, vaikka niitä on pestykin melko ahkeraan.

Seuraavaksi leikkaan vuorikappaletta avuksi käyttäen päälikankaasta samanlaiset kaksi palaa ja ompelen ne samalla tavoin yhteen selästä ja eturinnasta.

Leikkaan päälikankaan palat seuraamalla vuorikankaan ääriviivoja.

Seuraavaksi ompelen vuorikankaan ja päälikankaan yhteen. Teen tämän niin, että asetan palaset päällekäin niin, että OIKEAT puolet ovat vastakkain ja nurja puoli jää "ulospäin".
Jos haluat ommella päällikankaaseen heijastimia, kannattaa se tehdä ENNEN kuin ompelet palat yhteen. Toki heijastimet voi ommella vasta sittenkin kun takki on jo kokonaan muuten valmis, mutta tällöin vuorikankaaseen tulee heijastinten ompelusta tikit, jotka eivät välttämättä ole esteettisiä.
Tähän takkiin en ommellut heijastimia. Yleensä jos ompelen heijastimet unohdan ommella ne tässä vaiheessa ja ompelen ne vasta ihan lopussa. Minulle kun ei ole niin tarkkaa miltä se takki "sisäpuolelta" näyttää. ;)

Kankaat kannattaa kiinnittää toisiinsa neuloilla, jotta ompelu sujuu helpommin. Neulat kannattaa laittaa ompelusuuntaa vastaan kohtisuoraan, jolloin voit ommella niiden yli eikä neuloja tarvitse nyppiä pois vasta kuin lopussa.


Riippuu koirasta, että haluaako / tarvitseeko takkiin häntähalkion. Koira, jolle tämä takki tulee, kantaa häntäänsä ajoittain ylhäällä, joten päätin tehdä takkiin häntähalkion.


Tässä olen juuri tulossa häntähalkion kohdalle.

Kun palat on ommeltu reunoja pitkin toisiinsa kiinni, voi takin kääntää oikeinpäin kaula-aukon kautta.

Nyt kuitenkin takin reunat ovat epäsiistit ja lörpöttävät, joten tykkään ommella reunaan vielä tikkauksen, joka "sulkee" takin reunan ja jämäköittää sitä vähän.

Kas tähän tyyliin.

Nyt reuna on paljon siistimpi.


Nyt "vartalokappale" on tässä vaiheessa valmis ja seuraavaksi teen yleensä mahakappaleen. Leikkaan ensin vuorikankaasta kaksi samanlaista kappaletta mahakappaletta varten ja sen jälkeen ompelen ala- / keskisauman yhteen.

Mahakappaleen puolikas.

Mahakappaleen puoliskot keskeltä yhteen ommeltuina.

Seuraavaksi teen saman toimenpiteen päällikankaan kanssa. Kun päällikankaasta on saatu samanmuotoinen mahakappale kuin vuorikankaasta, yhdistetään ne samaan tyyliin kuin aiemmin yhdistettiin vartalokappaleen päälli- ja vuorikangas. Asetan kappaleet siis päällekkäin, oikeat puolet vastakkain ja nurjat puolet ulospäin. Reunat ommellaan kiinni, mutta kannattaa muistaa jättää pieni osa saumaa auki, jotta mahakappaleen saa käännettyä oikein päin.

Mahakappaleen palat ommellaan yhteen kuten vartalokappaleenkin palat aikaisemmin.

Reunoihin ompelen taas tikkauksen, samalla tavalla kuin vartalokappaleeseenkin.

Mahakappale lähestulkoon valmiina.

Sitten ompelen mahakappaleen kiinni vartalokappaleeseen. Ompelen sen vain vuorikankaaseen kiinni, jotta päällikankaaseen ei tule tikkausjälkiä. Ennen mahakappaleen kiinnittämistä yleensä testaan koiran päällä, että mihin kohtaan mahakappale olisi hyvä ommella, jotta se ei jää liian eteen kiristämään tai mene liian taakse lörpöttämään. Mahakappaleen ja vartalokappaleen kiinnityskohtaan voi myös ommella kuminauhan, joka tuo joustoa mahakappaleeseen ja on ehkä mukavampi koiralle sen liikkuessa? Tähän takkiin en kuitenkaan ommellut kuminauhaa vaan ompelin mahakappaleen suoraan vartalokappaleeseen kiinni.

Mahakappale ommeltuna kiinni takin etuosan sisäpuolelle, ainoastaan vuorikankaaseen kiinni.

Nyt takki näyttää tältä

Sitten on vuorossa kaulus. Leikkaan sekä vuori- että päällikankaasta kaksi suorakaiteen muotoista palaa ja ompelen kummastakin erilliset "tuubit" ompelemalla sivusauman kiinni (kuvassa molemmissa oikeanpuoleiset saumat).

Kannattaa mitata, että ompelemasi tuubin ympärysmitta on ainakin suunnilleen sama kuin takin kaula-aukon mitta.

Tässä vaiheessa voi myös tarkistaa onko kauluksen kireys halutunlainen ja tarvittaessa sitä voi pienentää tai tehdä kokonaan uuden. Minun makuuni kaulus on hyvä, joten en tehnyt siihen muutoksia.

Sitten seuraa vaihe, joka vaatii tarkkaavaisuutta ja keskittymistä eli kauluksen ompelu kiinni takkiin (menee helposti nurinperin jos ei ole skarppina).
Nyrkkisääntönä pidettäköön taas sitä, että oikeat puolet vastakkain niin kauluskin menee oikein päin.

Oikeinpäin oleva kaulus pujotetaan nurinperin olevan takin kaula-aukosta sisään ja liitetään neuloilla reunasta kaula-aukkoon. Näin siis oikeat puolet menevät vastakkain ja ulospäin jää taas vain nurjaa puolta.

Kaulus pujotettu takin sisään ja neuloilla kiinnittäminen vaiheessa.

Sitten vain ommellaan neulojen yli "ympyrä", jolloin kaulus kiinnittyy nätisti takkiin.
Sama toistetaan päällikankaan kanssa, jolloin sinulla pitäisi olla alla olevassa kuvassa näkyvän tyylinen viritelmä.


Sitten vain käännetään takki oikeinpäin kaula-aukon kautta.
Seuraa ehkä koko työn ärsyttävin vaihe eli kauluksen pään kääntäminen ja siistin sauman ompelu.

Kannattaa ehdottomasti käyttää neuloja apuna tässä vaiheessa. Itse käänsin noin sentin verran kumpaakin kangasta sisäänpäin.

Neulat laitettu ja kauluksen pää valmiina viimeisteltäväksi. Ompelen siis vain suoran tikin kauluksen reunaan.

Nyt takki näyttää tältä, jotain aika olennaista vielä puuttuu :)

Ompelen mahakappaleeseen kiinnitysmekanismin. Itse suosin tarranauhakiinnitystä, mutta myös pistolukkosysteemi on ihan hyvä. Tässäkin vaiheessa sovitan takkia koiran päälle ja mallailen / mittailen miten pitkät pätkät tarranauhaa tarvitsen, jotta takin saa kiinnitettyä vyötärön ympärille sopivaksi.

Tarranauhat ommeltuina. 

Sitten takki olisikin jo periaatteessa käyttövalmis, mutta tykkään ommella takkiin vielä jalkalenkit. Jalkalenkit auttavat pitämään takin ojossa kovemmassakin menossa, mutta niitä käyttämällä uroskoira jalkaansa nostaessaan tulee samalla nostaneeksi myös takin helmaa, jolloin pissit eivät ihan niin suurella todennäköisyydellä osu takin helmaan. Tosin pissatahroilta on silti aika mahdotonta välttyä ihan täysin, mutta olen kokenut jalkalenkit ihan hyväksi lievityskeinoksi tähän probleemaan.

Jalkalenkit teen yleensä samasta kankaasta kuin mitä vuorikangas on. Ompelen kaksi "pötkylää", jotka sitten kiinnitän takin takahelmoihin.

Jalkalenkit kiinnitettyinä.

Lopuksi ompelen vielä yleensä koko takin pituudelta selkäsaumaan "näkymättömän tikin". Tämän tarkoitus on kiinnittää vuori- ja päällikangas toisiinsa myös selästä, jolloin takki myös pysyy paremmin suorassa eikä vuorikangas ala vahingossa roikkua päällikankaan alta.

Ja tadaa! Sitten takki onkin valmis!  :)
Normaalitilanteessa kaulusta pidetään käännettynä, mutta kovilla paukkupakkasilla sen voi vetää herkkien korvien suojaksi allaolevan kuvan tyyliin.

Koira arvostaa.

Häntähalkio in action :)

Loppuun vielä disclaimerina, että minä en ole ammattiompelija, en siis ole saanut tähän mitään koulutusta, joten menetelmäni ja tapani eivät välttämättä ole ollenkaan oikeaoppiset. :)
Tapoja tehdä takki on varmasti yhtä monta kuin on tekijääkin, mutta tässä kuvailtuna se tapa, jolla itse tykkään takkeja tehdä. :)
Toivottavasti tästä oli jollekulle jonkinlaista apua tai että joku sai tästä uusia ideoita tai vaikkapa ompeluinspiksen!

8 kommenttia:

  1. Kiitos tästä hyvästä ja selkeästi ohjeistetusta ohjeesta! Itse olen kaulapantoja ommellut, joten ompelu on tuttua puuhaa, mutta takit eivät ole koskaan oiken onnistunut, kun niitäkin olen parisen kappaletta ommellut omalle koiralleni :)kun löysin tämän sivun ja näin ohjeen, niin pistin heti tilaukseen paria fleecekangasta ja nyt kun saan kankaat niin alan heti ompelemaan takkia talveksi, suunnitelma jo valmiina aikalailla näillä ohjeilla toteutettuna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että tästä ohjeesta on jollekin apua :)
      Tsemppiä ompeluun!

      Poista
  2. Tämähän on ihan valtavan hieno! Kiitos ohjeesta - kankaat tilaukseen ja kaikille kolmelle takit tekoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa jos ohjeesta on apua! :) Tsemppiä ompeluprojektiin!

      Poista
  3. Hei, jos sulla vaan aikaa ja kiinnostusta olisi, niin monet tarhakoirat tarvitsisivat talvitakkia :) Kaupan takit on mielettömän arvokkaita, ja sä vaikutat osaavalta ihmiseltä, jolta ei sormi mene suuhun vuorien ja muitten kanssa. Itse tekisin, mutta ompelukone on rikki eikä taidotkaan ole kummoiset, jolloin hermo ei kestä :D
    Esim. Kulkurit ry toimittaa Romaniaan koiratarhojen asukeille tarpeellista tavaraa, seuraavasta linkistä voi kattoa millanen oli talvi 2012 siellä, huh: http://kulkurit.fi/yhteistyotahot/associata-a-doua-sansa/ Pienimmät varmasti palelleet..
    Jos edes yhden jaksaisit tehdä, niin varmasti olisi tarpeellinen :)

    VastaaPoista
  4. oli tosi hyvä ohje, täytyy kokeilla tehdä mopsille, se vaan on niin kova liikkuun ,etten meinaa saada sitä pysyyn paikallaan, on viel pentu, mut on niin kylmää reppanalle kun ei oo pohjavillaa.

    VastaaPoista
  5. Tällä ohjeella tuli just passeli takki, ei muuten pieni collie palele enää! Kiitos tästä, ihan mielettömästi!
    https://fbcdn-sphotos-g-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/t31/1614220_10202419579405000_1811129215_o.jpg

    VastaaPoista
  6. Hyvä ohje, itse laitoin selkäosan taitteelle, ei tule liikaa saumoja, jos vaan kangas on tarpeeksi leveä.

    VastaaPoista