Rakas Q lähti tiistaina 8.5. Chrisin matkassa takaisin Yhdysvaltoihin.
Q on ollut alusta asti luonteeltaan haastava. Tiedän, vaikea uskoa kun on nähnyt Qn esimerkiksi näyttelypaikalla tai koirapuistossa. Mutta silloin, kun se joutuu asumaan toisen uroksen kanssa, se tuo todellisen luonteensa esiin.
Välillä on ollut pitkiäkin ajanjaksoja kun Q on ollut todella leppoisa. Se on tullut hienosti toimeen toisten koiriemme kanssa eikä ole haastanut ollenkaan riitaa. Juuri tällaisessa tilanteessa olemmekin uskaltaneet ottaa uuden pennun laumaan, koska noina ajanjaksoina olemme kuvitelleet Qn "ongelmien" parantuneen.
Mutta sitten taas välillä, meille ihmisille tuntemattomista syistä se on saattanut ihan yhtäkkiä käydä Heron tai Yosalin kimppuun, aivan tosi mielessä. Parit tappelut ovat olleet tosi verisiä ja olemme joutuneet eristämään koirat. Välillä Q kulki vain asuntoa ympäriinsä karvat pystyssä ja muristen. Ja murisi se muutenkin aina todella usein, muille koirillemme. Se murisi jos toinen koira tuli sitä kohti, haisteli sitä tai meni makaamaan sen viereen. Se murisi myös silloin kun se itse teki näitä asioita muille koirille. Eli melkein aina.
Mutta sitten taas tuli monen kuukauden ajanjakso, jolloin se oli kuin enkeli ja ihmisen mieli. Aivan piinaavan hankalaa siis. :(
Viimeisen reilun vuoden ajan Q pissasi sisälle usein, melkein aina kun poistuimme kotoa ja koirat jäivät keskenään. Laitoimme sille vaipat, mutta näistä ei ollut apua. Eräs basenjikasvattaja neuvoi meitä häkittämään koiran, mutta siihen emme ryhtyneet. Välillä tämäkin vaiva helpotti, mutta sitten se taas palasi.
Q tutkittiin virtsatulehduksen ja muiden tähän liittyvien vaivojen varalta, mutta se todettiin fyysisesti terveeksi. Joten ongelma oli korvien välissä. Se ihan selvästi stressasi kovasti elämää meillä.
Ajattelimme, että selkeä ratkaisu ongelmiin olisi kastrointi. Olin kuullut paljon positiivista kastroinnin vaikutuksista koirien "ego-ongelmiin" ja sisällepissimiseen. Toisaalta sitten taas kastrointi olisi saattanut vaikuttaa päinvastaisella tavalla. Mutta ajattelimme kuitenkin yrittää. Qn silmistähän löytyi nyt keväällä silmäpeilauksessa sekä jo aikaisemmin löytynyt kaihi, että nyt myös epäilyttävä PRA. Tämän vuoksi siis jalostuskäyttökin olisi poissuljettu, joten pallejaan koira ei enää tarvitsisi.
Vaikka Q ei enää ollut kasvattajansa Chrisin omistuksessa, ajattelin että olisi kohteliasta kysyä / ilmoittaa kastrointiaikeista siihen suuntaan. Chris kuitenkin esitti toiveen, että Qta ei saisi missään tapauksessa kastroida vaan hän tahtoisi koiran takaisin.
Hänellä oli Qlle tiedossa mitä täydellisimmältä kuulostava koti, mukavan pariskunnan ainoana koirana omakotitalossa, jossa on oma piha ja ihmisiä aina kotona. Lisäksi Q pääsisi asumaan ihan lähelle kasvattajaansa Chrisiä (vain muutaman minuutin ajomatka) ja vanhoja kavereitaan Taffya, Pitä ja Chaminadea.
Asiaa mietittiin, puntaroitiin ja vatvottiin ties miten kauan. Viimein, raskain mielin, päädyimme siihen, että Q on varmasti onnellisempi päästessään asumaan takaisin Yhdysvaltoihin. Täytyy yrittää ajatella koiran parasta, vaikka vieläkin mietin että teimmekö oikean ratkaisun. Ihanat kuvat ja kertomukset, joita olemme Qn uudelta perheeltä saaneet, rauhoittavat kuitenkin mielemme. Q on nyt varmasti onnellisimmillaan. Vähän niinkuin takaisin kotona.
Tämä kokemus on kyllä ollut kaikella tavalla hyvin opettava.
Ihmiset ovat valmiita tuomitsemaan vain pelkkien huhupuheiden perusteella ja niin, etteivät tosiasiassa tiedä koko tilanteesta yhtään mitään. Kyllähän minä sen tiedän, että ihmiset puhuvat ja varsinkin jos teet sen maailmanluokan synnin, että luovut koirasta.
Olen saanut kuulla mitä loukkaavampia syytöksiä, viittauksia huonoon koiranpitoon ja siihen, että en rakasta koiriani. Tällaiset syytökset otan ihan tosissani, vaikka tietysti pitäisi yrittää olla välittämättä.
Olen nyt viimeistään oppinut sen, että en enää ikinä tuomitse ihmisiä ja heidän päätöksiään sen perusteella, mitä olen joltain muulta kuullut ja jos en tiedä totuutta asiasta.
Tämä ilmeisesti täytyy vain oppia kantapään kautta. Ja tämä on yksi näitä koiraharrastuksen "ihanuuksia".
Hei hei rakas Q. Olemme pahoillamme, ettemme ollutkaan loppuelämäsi perhe ja ettet ollut meillä onnellinen :(
Toivomme kaikkea hyvää eläkepäiviisi ja monia aurinkoisia päiviä pihanurmikolla loikoillen, jakamattomasta huomiosta nauttien.
Tumppi halusi, että otan hänestä ja Qsta viimeisen yhteiskuvan. Tämä kuva on otettu siis viimeisenä yhteisenä iltanamme 6.5.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti