tiistai 24. huhtikuuta 2012

Puistoilua

Oho, melkein kuukausi on päässyt kulumaan viime päivityksestä.
Täytyisköhän ryhdistäytyä taas?

Viimeisen kuukauden aikana on siis tervehdytty hienosti kennelyskästä ja lämmenneistä kevätkeleistä onkin nautittu toden teolla!

Iivarin kuntotaso tulevaa kisakautta silmälläpitäen on valitettavasti, kennelyskästäkin johtuen, hieman vielä suunniteltua huonompi. Siispä meitä tuskin näkee vielä kesän ensimmäisissä ratakarkeloissa.
Derby-maastoihin taidamme silti suunnata 19.5. Radalle ehkäpä vasta kesäkuun puolella?

Aapo on osoittanut olevansa todellinen ikiliikkuja. Aivan uskomaton Duracell-pupu. Kun muut läähättävät kieli poskella niin Aapo se vaan jaksaa, ja jaksaa, ja jaksaa, ja... Eikä Aapo edes välttämättä tarvitse kavereita juoksennellakseen ja spurttaillakseen. Sehän on ihan yhtä hauskaa yksikseenkin! Tämä on meille ihan ennennäkemätön ilmiö, sillä kaikki muut koiramme ovat aina kaivanneet seuraa juoksennellessaan. Toki Aapokin rakastaa seuraa, ja rakastaakin muuten ihan kaikkia koiria, pieniä ja isompia, karvaisia ja karvattomia. Mutta Aapolle seura ei ole välttämättömyys peppuhepuleita ja päättömänä kanana juoksemista varten.
En todellakaan valita! Päin vastoin, kunpa tuo pysyisi aikuseksi asti yhtä innokkaana itsekseenjuoksijana. Ja treenaaminen sitten joskus mahdollisesti edessä olevaa kilpailu-uraa ajatellen on tietysti paljon helpompaa kun koira tykkää juosta, ihan itsekseenkin.

Iivari edustaa sitten toista ääripäätä. Se ei _koskaan_ saa peppuhepuleita. Se ei tosiaankaan juokse yksikseen paitsi jos sille heittää jotain. Se ei välttämättä viitsi juosta edes seurassa. Miksi turhaan? Vain tietynlainen seura, vain pari ihanaa tyttöwhippetiä tai kasvattaja-Sarin lauma saavat Iivarillekin vipinää kinttuihin. Mutta hirveän usein ei tuossa seurassa päästä ulkoilemaan, joten Iivarin treenaus vaatii todellakin mielikuvitusta.

Pari viikkoa sitten piipahdimme Länsimäen mukavan kokoisessa koirapuistossa. Siellä sattui olemaan kivaa whippetseuraa, ja myöhemmin paikalle tuli pari salukiakin! Hyvin vinttikoirapainoitteista ulkoilua siis :-)

Länsimäessä Iivarikin innostui pariin spurttiin, tosin niiden tarkoituksena oli melkein aina Aapon vauhdin hidastaminen..

Tämä se on Iivarin lempipuuhaa, keppien natustelu!

Noh, Aapo se tosiaan jaksoikin juosta!

Yksi Aapon parhaista kamuista on Maisa!

Mutta tietysti kavereiksi kelpaavat tällaiset pienet karvapallerotkin!

Aapo 5kk poseeraa :-)

Yksi kaunis iltapäivä lähdimme Rajasaareen ulkoilemaan, seuranamme Susanna, Maisa ja Wili. Puistossa sattuikin samaan aikaan ulkoilemaan myös tuttuja basenjityttösiä, jotka olivat erityisesti Aapon mieleen :-) Tällä kertaa otin tarkoituksella mukaan vain Aapon, jotta se pääsisi ulkoilemaan ilman laumatovereitaan, "omillaan". Hyvin meni, eikä jännittänyt ollenkaan!

Aapo on keppihullu!

Isotkin kaverit ovat ok! :-)

Pehmeällä hiekkarannalla oli kiva päästellä menemään!

Basenjeja leikkiin kutsumassa ;-)

Mahtoi basutyttöjäkin alkaa jo vähän ärsyttää, kun Aapo seurasi IHAN joka paikkaan!



Kaunis pikkumies :-)

On kyllä onni, että täällä pk-seudulla on niin paljon kivoja koirapuistoja, joissa koirat saavat mukavaa sosiaalista kanssakäymistä ja tietysti sitä liikuntaa!
Harmi, että meidän laumasta kaikki eivät ole ihan puistoiluun soveltuvia, joten osan ulkoilutus täytyy hoitaa aina erikseen. Mutta mikäs siinä ulkoillessa! :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti