torstai 22. maaliskuuta 2012

Reissun pääl

Meillä on tapana Outin kanssa suunnitella aina edellisellä näyttelyreissullamme jo pari seuraavaa.
Niinpä viime joulukuussa Tukholmassa ollessamme aloimme jo mietiskellä seuraavaa kohdetta.
Tällä kertaa kohteeksemme valikoitui Latvia, tarkemmin sanottuna Latvian Voittaja 2012 -näyttely Riikassa 17.3.2012.

Siispä 16.3. oli aika lähteä matkaan ja Outi koukkasikin poimimaan minut ja Yosalin kyytiin ennen suuntaamistamme Skattalle Vikingin Terminaaliin. Kahden aikaan iltapäivästä olimmekin jo Tallinnassa ja ajomatka kohti Riikaa alkoi.
Päätimme kuitenkin tehdä pit-stopin Pärnussa ja käydä kokeilemassa josko koirat voisivat hieman ojennella jalkojaan Pärnun kauniilla hiekkarannalla.
Meri oli kuitenkin vielä jäässä ja rantakin suurimmaksi osaksi lumen peitossa. Onneksi pieni hiekka-alue löytyi ja koirat saivat kirmata keskenään hetken. Ihan mukavaa vaihtelua meille ihmisillekin autossa istumiselle.

IMG_5843
Yosal namin toivossa..

IMG_5869
Yosalin mielestä oli ihan hirmuisen kivaa leikkiä ja spurttailla Bean kanssa!

IMG_5873
Täysii!

IMG_5894
Synkronoitua juoksemista.. :-)

IMG_5909
Johan oli kivaa!

IMG_5974
Rantaleijona-Yosal ;-)

Ilta oli jo pimennyt kun saavuimme Riikaan ja kirjauduimme sisään hotelliimme, Albert Hotelliin. Iltakävelyllä kiertelimme lähialueilla kauniissa kaupungissa, ja onneksi näyttelypaikkakin sattui olemaan sopivasti aivan hotellin lähellä kävelymatkan päässä.

IMG_6072
Yosal hotellihuoneessamme

IMG_6101
Yosal osaa myös näyttää varsin fiksulta!

IMG_6094
Bea-neitokainen rentoutuu

Seuraavana aamuna kehät alkoivat onneksi vasta puoli yhden aikaan, joten aikaisesta herätyksestä ei tarvinnut huolehtia vaan saimme levätä yön oikein kunnolla.
Näyttelypaikka, Skonto Hall, oli todella ahdas ja käveleminen ihmismassojen välistä koiran ja häkkien kanssa oli hankalaa. Löysimme hyvän paikan kehämme läheltä ja pian tulikin jo meidän vuoromme mennä kehään.

Tuomari, Jan Coppens Hollannista, tykkäsi Yosalista ihan hirmuisesti!
Hän oli ymmärtäväinen azawakhien luonteelle eikä tahtonut koskea koiraan ollenkaan joten hän pyysi meitä näyttämään itse koiriemme hampaat. Minullahan meinasi mennä sormi (omaan) suuhun kun melkein ainahan tuomari on katsonut itse koiran hampaat enkä oikein sitten tiennyt miten koiran siinä asettelisin ja miten ne hampaat sitten näytetään. Handlerin vääntäessä ja kääntäessä Yosal aavisti oivallisen hetken tulleen pienelle rimpuilulle ja käytti sen kyllä hyväkseen... Noh, tästä selvittiin ja esiintyminen sujui muilta osin ihan hyvin!

Tässä vielä tuomarin mietteet Yosalista:

"3 years. Excellent breed type. A lot of harmony in the dog. Desired conformation. Outstanding representative of the breed."


Ei siis kauhean yksityiskohtainen arvostelu, mutta muuten sitten aikamoista ylistysvirttä (näin hyvää arvostelua emme ole koskaan ennen saaneet!)
Tuomari palkitsikin Yosalin sertillä ja lopulta vielä laittoi puikulapään ROPiksi! Wau, mieletöntä!
Yosal kerrytti itselleen siis taas kaksi uutta titteliä - Latvian Voittaja 2012 (LVV-12) sekä Latvian Muotovalio (LV MVA).
Bea oli VSP ja sai edelläolevien tittelien lisäksi vielä Baltian Muotovalion arvon! Onnea!

IMG_6170
Yosal Outin seisottamana :-)


Ryhmäkehiä saimmekin odotella pari tuntia, joten päätimme lähteä Riikan keskustassa sijaitsevaan kauniiseen puistoon päiväkävelylle. Koiratkin varmasti nauttivat kun pääsivät tunkkaisesta näyttelyhallista pois vähäksi aikaa. Kaupunkina Riika on kyllä todella kaunis, ja nyt jo tietenkin paljon keväisempi kuin koto-Suomi, lunta siellä ei ollut enää ollenkaan!

IMG_6141
Bea ja Yosal puistokävelyllä :-)

Ryhmäkehässä tuomari ei sen kummemmin katsettaan meihin laskenut, ja isossa kehässäkin saimme vain juosta kierroksen kunnes meidät jo käteltiin ulos. Mutta mikä oli aivan mahtavaa oli se, että suomalainen sloughi Tibni sijoittui ryhmässä neljänneksi! Onnea vielä Sari! :-)
Ja tokihan tuo isossa kehässä pyörähtäminen on aina omanlaisensa kokemus ja harvinaista herkkua ainakin meille!

IMG_6210
Ryhmäkehässä. Etualalla RYP4-sijoittunut sloughi Tibni!

IMG_6216
Ryhmäkehässä

Lauantai-illan saimme lepäillä ja nautiskelimmekin maittavan illallisen hotellin ravintolassa. Toim. huom. että Albert Hotellin ravintolan ricotta-pinaatti-ravioli -annos on todella pieni, eli jälkiruoalle jää mainiosti tilaa ;-)
Vasta sunnuntaina aamupäivällä, runsaan aamiaisen jälkeen, aloimme kotimatkan ja matka Tallinnaan sujuikin mukavasti. Tallinnasta laivamme lähti puoli viiden aikaan iltapäivällä, joten Helsinkiin saavuimme seitsemän aikaan illalla.

Reissu oli kyllä kaikin puolin erittäin onnistunut, tietysti hyvän matkaseurankin takia! Kiitos siis vielä sinne suuntaan, ja taas seuraavaa reissua odotellessa.. :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti