sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Jääulkoilua vol. 2

Näin viikonloppuisin on otettava kaikki irti valoisasta ajasta ja hyvistä ulkoilukeleistä.
Niinpä aamupäivällä suuntasimme Iivarin kanssa taas Herttoniemen jäälle, tällä kertaa seuranamme Emmi, Nanna ja Moa.
Whippetit saivatkin mukavasti juoksenneltua keskenään, mutta loppulenkistä koko porukalle iski vähän vilu. Oli kyllä tosi kivaa taas, kiitos siis seurasta!


Iivari ja Moa ovat kaverukset :)






Iltapäiväksi olin sopinut Yosalille treffit Vuosaareen kolmen ihastuttavan sloughineidin kanssa. Sielläkin suuntasimme jäälle, ja nyt kun lämpötila oli vähän noussut tarkenimmekin reippailla noin puolitoistatuntia!
Yosalille näistä slougheista ennestään tuttu oli Iinu (joka taitaakin olla suunnilleen Yosalin ikäinen), mutta uusina tuttavuuksina olivat 6kk ikäiset siskokset Zora (Elegantin Magma) ja Sade (Elegantin Marmori), jotka olivat aivan valloittavia nuoria tyttöjä!

Yosal tapansa mukaisesti lämpeni hitaasti, mutta innostui kuitenkin aika nopeasti leikkimään tyttöjen kanssa ja voi miten siellä sitten juostiinkaan! Ja leikki oli vieläpä todella nättiä, ei haukkumista tai näpsimistä. Yosalilla oli siis pitkästä aikaa ihan hurjan hauskaa!
Auringonpaiste oli houkutellut jäälle paljon muitakin ulkoilijoita, mutta muut kulkijat eivät kiinnostaneet Yosalia ollenkaan, mahtavaa! :)

Kiitos seurasta Pia ja tytöt, otetaan pian uusiksi!


Hölmö töpseliluminenä :)

"Jee, jahdatkaa mua!"

Jippii!




Yosalista ja Zorasta tuli hyvät kaverit :)

Basenjien kanssa ulkoilu näillä keleillä on vähän tylsää, ne kun palelevat niin hirveän helposti. Hero raukka alkaa välillä ihan rääkyä kun varpaat palelevat ja Q ei nykyään edes tahtoisi lähteä ulos vaan laittaa jarrut päälle ulko-ovella. Tarpeet on kuitenkin hoidettava ulos, mutta muuten kippurahännät nauttivat vilttien lämmöstä sohvalla löhöillen. Onneksi ei ole paineita kummankaan saamisesta kisakuntoon. Peruskunto toki pidetään kaikesta huolimatta yllä.

Illalla vuorossa on Iivarin agility, näillä näkymin viimeinen kurssikerta. Toivotaan, että vielä ennen kisakauden alkua saisimme yhden kurssin järjestettyä.. :)



***



On weekends we take full benefit of the sunshine and lovely weathers. So on Sunday morning we went for a nice walk on the ice with Iivari and the lovely whippet ladies Nanna and Moa.
The weather was still a bit too cold and in the end of the walk we were all happy to get back in our cars and get warm! But it was fun and the dogs really enjoyed running with each other once again :-)

On Sunday afternoon Yosal had a play date with three wonderful sloughi-ladies; Iinu, Zora and Sade. Iinu and Yosal had met before but siblings Zora and Sade (aged 6 months) were new friends for Yosal.
We drove to the sea and went for a walk on the ice. Yosal loved the wonderful company and had a really good time playing and running with the ladies. It was so much fun!

Going out with the basenjis is not fun at these temperatures. They really do NOT enjoy it - Hero starts to scream when his paws get cold and Q puts his breaks on when we're at the front door going out. But they've learned that the quicker they do their business outside the quicker they get back inside. Luckily there's no stress to get either of them into racing condition ;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti