sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Onnistumisen iloa

Jee!
Meidän agilitytreenit tänään sujuivat ihan mahtavasti!
Harjoittelimme pientä rataa, johon kuului kaksi hyppyä, putki, A sekä kepit. Lopputunnista kokeilimme vielä uutena esteenä keinua ja samanaikaisesti saimme tehdä itsenäisiä harjoituksia muilla esteillä.
Iivari suoritti aikalailla kaikki esteet tosi hyvin. Keinu ei jänskättänyt yhtään, mahtoiko Iivari edes huomata sen kallistumista nameja ahmiessaan?
Mutta suurin läpimurto tapahtui kuitenkin kepeillä. Mehän ollaan harjoiteltu kepit ns. kädellä vetämällä eli itse kävelen takaperin koiran edessä ja samalla vedän namikädellä keppien välistä koiraa mukana. Tähän asti olen joka kerta tehnyt sen noin ja aina ollaan edistytty vähän.
Tänään kuitenkin Iivari yllätti ja meni kepit todella keskittyneesti ilman että katsoi omaa ohjaavaa kättäni ollenkaan. Siispä uskalsin kokeilla myös niin, että kävelen itse etuperin, ja lopuksi vielä niin että kuljen keppien vasemmalla puolella etuperin. Ja mitä tekee Iivari, menee kepit aivan mahtavasti vaikka itse olen "väärällä puolella" eikä ohjaavaa kättä tarvita enää paljoakaan! Voi vautsi miten ylpeä olenkaan pikkumiehestä!
Iivari varmaan tahtoi näyttää kasvattaja-Sarille, joka oli katsomassa harjoituksiamme tänään, että mitä kaikkea pieni mustikka oikein osaakaan :)
Kiitos muuten Sarille vinkeistä ja rohkaisusta kokeilla niitä keppejä myös "väärältä puolelta". Mulla on vähän ongelmia luottaa koiran osaamiseen ja ehkä mieluummin jankuttaisin ns. varman päälle ensin toiselta puolelta. Mutta kyllä ehdottomasti kannatti kokeilla näin päin!

Ja, jottei blogi ihan muuttuisi agilitypainotteiseksi niin tässä vähän kuvasatoa arkisista puuhistamme.


Yosal venyttelee // Yosal likes to stretch!

Askartelimme koirille uuden, ison pedin. Yosal ainakin tykkää :)

Hero lempparipaikallaan sohvan käsinojalla vahtimassa // Hero in his favorite spot

Yosal on aika hellyydenkipeä sylikoira // Yosal loves to be in "daddy's" lap

Qn ja Iivarin leikit // Q and Iivari's playtime

Me ollaan oikeesti tositosi kilttejä! // We're totally nice and innocent!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti