keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Rataharjoittelua

Maanantai ja tiistai ovat koirille kivoja päiviä, silloin on nimittäin rataharkat Tuomarinkartanolla; maanantaisin aloittelijoille ja tiistaisin jo vähän enemmän osaaville.

Viime viikon maanantaina moottoripupu oli epäkunnossa ja silloin Iivarin koppiharjoittelu hoidettiin käsivieheen avustuksella. Sattui kuitenkin niin ikävästi, että vieheenvetäjä veti käsivieheen turhan lähelle vetolaitetta ja Iivari juoksi täyttä vauhtia metallista käsivieheen "telinettä" päin. Tuloksena törmäyksestä haava oikeaan takaseen ja aristusta vasemmassa etusessa. Onneksi etusen ontuminen ei jatkunut kuin sen yhden illan ja haavakin lähti hienosti parantumaan. Viime maanantaiharkoissa myös Q pääsi toteuttamaan pupunsaalistusviettiään käsivieheen merkeissä. Kyllä vanha herra olikin mielissään kun pääsi kunnolla retuuttamaan rievun palaa. :)

Siispä tämän maanantain harkkoihin lähdimme kokoonpanolla Iivari + Yosal.
Tällä kertaa moottoriviehe oli taas käytössä ja Iivari pääsi juoksemaan kaksi lyhyttä vetoa 350m kopeista. Viimeviikkoinen tapaturma oli kuitenkin harmittavasti Iivarin takaraivossa eikä se ensimmäisen vedon päätteeksi uskaltanut käydä vieheeseen kiinni ilman pientä rohkaisua. Toisen vedon osalta vieheen tappaminen olikin sitten jo Iivarin tyylille perinteistä retuutusta. Kummallakin vedolla Iivari hakeutui hienosti heti sisäradalle (taisi lähteä kolmoskopista), hyvähyvä! :)
Sitten vuorossa oli Yosalin elämän ensimmäinen juoksu radalla moottoripupun perässä. Handleria jännitti ja hirvitytti aikamoisesti, eikä minulla ollutkaan suuria odotuksia Yosalin suorituksen suhteen. En ollut siis ollenkaan varma lähtisikö se edes pupun perään. Päästin Yosalin juoksemaan 350m kaarteen puolivälistä käsistäni, ja kyllähän se lähti! No ehkä pikkuisen tuuppasin takamuksesta vauhtia, mutta sitten sitä mentiinkin hienosti koko kierros! Yosal piti kunnioittavan välimatkan kiskoon, mutta juoksi kuitenkin kunnialla loppuun ja osoitti myös kiinnostusta vieheeseen joskaan ei ryhtynyt sitä vielä tappamaan. Kiinniotossa Yosal keksi taas temppuilla hetken, mutta Iivarin avustuksella antautui kuitenkin kiinniotettavaksi. :)
Rataharjoittelu on siis Iivarin kanssa oikein hyvällä mallilla, rauhallisesti kun edetään! Yosalinkaan kanssa rataharjoittelulla ei onneksi ole mikään kiire, sillä tällä hetkellä ei taida yhtäkään kilpailuikäistä ratakirjat omistavaa azawakhia Suomessa ollakaan. Edetään siis kaikessa rauhassa Yosalin ehdoilla.

Eilisiin tiistaiharkkoihin mukaan pääsi varhaiseläkkeellä oleva Hero, ihan muuten vain juoksemaan. Kuukausi sitten harjoituksissa Hero juoksi 280m aikaan 25 s (käsikellotettu), joka ei kyllä kovasti päätä huimannut. Nyt olikin ihan mielenkiintoista nähdä mitä muutaman viikon mökkeily (=vapaanaoloa useita tunteja päivässä) oli tehnyt Heron juoksukunnolle ja -nopeudelle. Aika parantuikin hurjasti ja juoksu oli todella hienoa katsottavaa! Käsikellotettu aika oli tällä kertaa 23,8 s eli aikamoinen parannus viimekertaiseen nähden. Toki käsiajoissa on otettava huomioon virheen mahdollisuus, mutta kehityksen suunta nyt ainakin on selvillä.
Harmi vaan, että kisat on näillä näkymin Herolta juostu, mutta onpahan poika ainakin kunnossa! :)

***

Mondays and Tuesdays are our dogs' favorite days thanks to track racing practice held at Tuomarinkartano track. Monday's practice is for amateurs and puppies and Tuesday's practice for advanced and competing dogs.

This Monday we took Iivari the whippet and Yosal the azawakh to the amateurs practice. Iivari got to run two short runs from 350m starting box and he did very well. On his first run he was a bit insecure at the lure because last week he had a little accident when he bumped into a metal rack while training with a hand lure. Luckily his injuries were not at all severe so he got to go to this Monday's practice too. The second run went much better and he was killing the lure with great passion. Iivari also chose his running lane very wisely and ran close to the lure. :)
Next it was Yosal's turn and I was a bit nervous since this was the first time he would be running at a track. I wasn't sure if he would even be interested in the lure. But he was interested and so he ran 350m very nicely, although keeping a good distance to the lure machine. I'm really proud of both of the dog's performances considering they are both still young and have plenty of time to practice!

On Tuesday it was Hero's turn to practice. A month ago we were at practice and Hero ran 280m with a poor time of 25 seconds. Now it was interesting to see how he had developed during these few weeks and if his time would improve. He got a really good start and did very well improving his time to 23,8 seconds! Unfortunately Hero is retired from competitions because of his habit of harassing other competitors. But at least he is in really good shape!
Mr. Q has also done a little bit of training, chasing a hand lure. And boy is he happy to rip and tear the lure!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti