sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Maastoderby 2010

Maastoderbyt ja veteraanimaastomestaruudet juostiin tänä viikonloppuna Hyvinkäällä. Basenjien vuoro oli juosta tänään sunnuntaina. Tuomaristo oli päättänyt, että tänään juostaisiin vain alkuerät ja koirat palkittaisiin niiden pisteiden perusteella.
Derbytittelistä kisasi kaikkiaan viisi koiraa, joista Hero oli yksi. Parikseen Hero sai siskonsa Kertun. Juoksu sujui Heron osalta mielestäni hienosti tuloksena 236p ja derbyluokasta 2. sija. Voiton vei George, joka samalla myös valioitui käyttövalioksi maastosta, onnea! Avoimessa luokassa sertin nappasi Kiira (päivän parhailla pisteillä!!) ja veteraaneissa mestaruuden kera sertin vei Elmo. Onnittelut kaikille!
Itse olen erittäin tyytyväinen Heron suoritukseen. Puhdas ja innokas juoksu, vieheen seuraaminen oli todella hyvää eikä oikomistakaan ollut.
Tämä 2. sija alkaa olla meille jo aika tuttu, olisihan sitä välillä kiva voittaakin jotain tai saada edes yksi serti. Mutta paras voitti jälleen joten ei muuta kuin kohti uusia haasteita ja koitoksia! :)
Seuraavana kilpailukalenterissamme on Kaupin ratakisat tulevana keskiviikkona.


Hero venyyyyy..

Räkäklimppi leuasta valuen kuin murtomaahiihtäjillä konsanaan!



Kimppuun!

kuvat © Irene Vinha

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti